28.11.2013

Kotiolutta lasissa: LBC Batch #20 Dark Saison


 Lasissa tänään vaihteeksi vierailevaa kotiolutta LBC:tlä, Limingasta. Tuotantoa tuoremmasta päästä, erästä #20, on tämä Dark Saisoniksi nimetty, vahvuudeltaan 5,5 % tapaus. Reseptin mallaspuolesta yli 80 % koostuu Pils- ja Municmaltaista, molempia yhtä paljon. Loppu koostuu ~10 %:sta karamellimaltaita (pale ja Crystal 150) sekä sokerista ~3,5 %. Kateroita on laskennallisesti 77,3 IBU, mikä on paljon. Lajikkeina Centennial (vain katkerolisäyksenä), Nelson Sauvin, Cascade ja Willamette. Willamette paitsi loppuekiton aromilisänä, myös kuivahumalana. Hiivana White Labsin Saisonkanta (WLP 565). Ennalta reseptistä pistää silmään pistää melko runsas Munchmaltaan määrä ja voltteihin nähden rohkeat IBU:t. Mielenkiinnolla testaamaan.
  
Olut kaatuu lasiin punaruskeana ja samean hiivaisena. Kuohkea vaahto kutistuu, mutta jättää mukavasti pitsiä lasin reunoilla. Mukavasti parfyymisen saisonhiivan tuoksuun sekoittuu tummempaa, käynyttä hedelmää ja marjasuutta. Luumua tästä löydän, samoin käyneen hapahkoa mansikkaa ja ananassäilykettä. Hedelmämehuinen humalantuoksu sekoittuu mainiosti hiivaan ja nostattaa pihka-annoksellaan keitoksen raikkaustasoa roimasti. Nelson sauvinin rypäle-efekti on ihmeen vahva, vaikka se onkin mukana vain 30 minuutin keittolisäyksenä. Hyvin valitut laijikkeet! Pyöreän pehmeä maku on voltteihin nähden maltainen, Munichmaltaan ansiosta varamaan pitkälti. Leipäistä mallasta erottuu hiivan ja humalien takaa, kuten myös vaaleaa karamellia. Makea olut ei kuitenkaan ole, eli käyminen on mennyt riittävän pitkälle. Jälkimakua kuivattavat vielä yrttis-pihkainen katkeruus, joka hapahkon marjaisten hiivan makujen ohella viipyilee pitkäkestoisesti suussa. Katkeroa on tarpeeksi, mutta aivan laskennalliseen 77 IBU:n nähden ehkä ei. Pyöreähkö maltaisuus luultavasti syö osan humalista ja samoin vaikuttaa omien kokemusteni pohjalta myös luonteikkaat hiivat, kuten tässä. Ei se jenkkihiivoijen puhtaus IPA:n teossa ole huuhaata! Suutuntumassa on munchenerin liukkautta ehkä enemmän kuin puhdasoppiseen saisoniin (mistä tässä siis on tarkoituksella pyritty pois) kuuluu. Raikkaus hieman kärsii paksummasta maltasuudesta sekä tumman hedelmäisistä käymisaromeista, etenkin jälkimaun osalta. Raikas ja tasapainoinen tuoksu, varsinkin humalointi, paikkaa kuitenkin paljon. Hieman reippaampi hillihapotus saattaisi ehkä raikastaa vielä suutuntumaa. Ei aivan napakymppi, muuta maistuva kokeilu LBC:ltä. PISTEET: 33/50

19.11.2013

Kotiolutta pöntössä: Predatory Brewing Hiivahommia 400 DIPA


Tästä lähtee näköjään 400. julkaistu Hiivahommia-teksti. On niitä vuosien varrella yllättävän monta kertynyt, vaikka tahti onkin selvästi hiipunut. Kotimainen blogitarjonta ylipäänsä on moninkertaistunut sitten Hiivahommien alkupäivien, mikä on ollut ilo huomata. Kaikkea ei kuitenkaan jaksa enää seurata ja luettavaksi päätyvät vain mielenkiintoisimmalta vaikuttavat postaukset. Omalta osaltani olen tarkoituksella vähentänyt olutarvioden rustaamista ja keskittynyt kirjoittamaan enemmän kotioluesta, joista ei ainakaan toistaiseksi ole ylitarjontaa. Sama trendi on ollut vallalla olutharrastuksessani muutenkin: pelkkä maistelu ei enää riitä. Tässäpä sitä panojuttua pienen alustuksen jälkeen sitten taas tulisi. Olkoon tuorein tapaus sitten mukavan tasaluvun saavuttamisen vuoksi vaikka blogin epävirallinen juhlaolut. Nimeksi tulkoon Hiivahommia 400 DIPA. Sunnuntai oli panopäivä, ja kutkuttava pihinä on kuulunut käymiskaapista eilisestä saakka

DIPA:n pohjana on löyhästi Dick & Creep´s IPA. Pelkkään ainemäärien skaalaukseen en kuitenkaan hommaa jättänyt. Muutoksin ajovat raaka-aineiden huono saatavuus ja osin reseptin viilaaminen tuplan-ipan muottiin ehkä paremmin sopivaksi. Kantavierre väkevöityi suunnitellupöydällä 1,083:een ja katkerot laskennallisesti ~250 IBU:n (Dick & Creep´s IPA: 1.068 / 84 IBU). Karamellimaltaiden jo ennestään melko ohut siivu leikkautui vielä ohuemmaksi, sillä vahvuus tuo makeutta varmasti muutenkin tarpeeksi. Melanoidinmaltaan säilytin, koska mielestäni se toimi mainiosti perus-IPA:ssa. Tuplan reseptissä on kuitenkin lisänä ihan reilusti sokeria, mikä paitsi nostaa prosentteja, myös auttaa (toivottavasti) olutta käymään riittävän kuivaksi. Kuivaa on siis tarkoitus saada, sillä liian makea ja karamellinen tupla-ipa voi olla melko raskasta juotavaa. Ja ne tärkeimmät, eli humalat. Katkeroita on teoriassa siis ~250 IBU, mikä saavutettiin ensivierrelisäyksellä ja keittolisäyksillä 90min + 20min + 0 min. Keittoaika siis kokonaisuudessaan puoli tuntia. Lajikkeet ovat osin samat (Simcoe, Centennial, Columbus), mutta hyödynsin myös aiemmin avatut pussinpohjat Magnumia ja Sorachi acea. Kuivahumaloinnin tulen tekemään tällä kertaa kahdessa erässä, luultavasti 7 vrk. + 3 vrk uuttoajoilla. Jos tuoksua haluaa vielä korostaa, on mahdollisuus lisätä myös humalaölyä vielä ennen pullotusta. Myös niinkin tärkeä elementti kuin hiiva vaihtui, tosin pakon edessä WLP:n Calforia Ale:n ollessa loppu. Nyt sokeria syö Wyeast 1056 American Ale, jota sitäkin sain vain yhden Activator-pussin. Olisin näin rankalle vierteelle toisenkin pussin mielelläni ottanut, varsinkin kun en koskaan saanut sitä startteria tehtyä... Toivotaan nyt, että käyminen menisi riittävän pitkälle ilman ongelmia.

Panopäivänä ainoastaan kaasun loppuminen tunnin keiton jälkeen aihettti ylimääräistä sykkimistä. Onneksi huoltoasema on lähellä, joten vartin päästä keitto pääsi jatkumaan. Tuskinpa tuolla suurta vaikutusta liene, kun aromi+flavorihumalointi oli vielä edessä. Yliarvioin haihtumisen ja keräsin vierrettä hieman liikaa, joten OG jäi 1.080:een. Keiton jatkaminen olisi tilanteen korjannut, mutta aromihumalat olivat tässä kohdassa jo kattilassa. Eipä tuo pikkuvirhe toisaala lopputulosta paljoa suuntaan tai toiseen heilauta. Vierettä kertyi pönttöön siis hiemen suunniteltua 20 litraa enemmän, vaikka humalat imivät oman suuren osansa. Kattilan pohjalle jäänyt humalamuju oli aika karua katsottavaa ja tuntui pienen hetken jopa haaskaukselta nakata ne kompostiin. Vierteen huumaava tuoksu kuitenkin työnsi nämä surkuttelut taka-alalle. Maku oli myös kohdallaan, sillä makeutta ja katkeroa oli massiivisesti. Loppu riippuu sitten hiivasta. Jos käyminen menee nappiin, voi lopputulos olla aika muikea.

Lauantaina pääsi myös Sichuan pulloon. Lagerointi vähensi sameutta, mutta aivan Duvelin kirkkauteen ei taideta päästä. Maku oli selvästi pyöristynyt kylmäkypsymisen aikana. Tuoksu oli edelleen melko vappusimainen, jopa vähän liiankin elävästi. Sichuanpippuri erottuu selvästi. Saapa nähdä, mihin suuntaan pullokypsytys tuoksua vie. Eiköhän tästäkin vielä aivan aisiallinen olut tule.

Panemisiin!

4.11.2013

Kotiolutta pöntössä: Predatory Brewing Sichuan


On sitä sentään yksi omakin kotiolut pantu alulle, vaikka blogiteksti siitäkin on jäänyt roikkumaan. Nyt, Fuller´s Vintage Ale 2013 lasissa, on hyvä kertailla hieman kotipanimon pöhinöitä.

Kotiolutharrastuksen alkumetreiltä asti olen yrittänt saada oluisiini tiettyä persoonallisuutta. Jotain, jota ei suoraa kaupan hyllyltä saa. Tekniikkaharjoituksia on toki mukava väliin heittää vaikka täydellisen West Coast IPA:n tai puhtaimman pilsin merkeissä, mutta luovuuttaan näissä timantinkoviksi hioutuneissa tyyleissä on lopulta melko vaikea toteuttaa. Tällä kertaa teki siis mieli hieman kikkailla. Olen aina pitänyt Duvelista, mutta belgityylin Golden Strong Ale on aikomuksista huolimatta jäänyt panematta. Kun vielä tyyliä pidetään käsittääkseni hieman haasteellisena pantavana, oli tässä hyvä pohja kokeilulle.

Halusin noudatella tyyylirajoja päätymättä toisaalta tylsästi kloonaamaan Duvelia. Kuiva, mahdollisimman vaalea ja ~ 8 % vahva belgiale piristävällä humalonnilla oli siis tutkassa. Jotain kieroa tähän piti kuitenkin ympätä, joten katse käätyi itäiseen maustekkaap... eiku siis Aasiaan. Täsmällisemmin Kiinaan ja Sichuanin maakuntaan. Siellä, kuten melko laajasti myös muualla pallon tuolla puolen, yksi keittotaidon kulmakivistä on Sichuaninpippuri (tai anispippuri). Vaikka pippuriksi kutsutaankin, ei tällä pienellä punaruskealla pippuriruutapuun (Zanthoxylum piperitum) marjalla ole läheisi sukulaissuhteita meille länkkäreille ehkä tutumpiin mustapippuriin (Piper nigrum) tai maustepippuriin (Pimenta dioica). Sichuaninpippuri on etenkin paahdettuna huumaavan parfyyminen ja yllättävän voimakkaasti sitruksinen. Molemmat ovat piirteitä, joita on tehnyt mieli olueen naittaa. Duvelin omalaatuiseen hiivaisuuteen mausteen voisi kuvitella sointuvan. Toki täytyy muistaa, että Sichuaninpippuri, vaikka ei chilin tavoin potkikaan, aiheuttaa jo melko pieninä määrinä suun turtumista. Annostuksen kanssa saa olla tarkkana, mutta netin syövereistä tähänkin löytyy osviittaa (joku muukin hullu tätä on kokeillut oluenpanossa!). Sichuaninpippuri on sitruksisuudessaan melko karheaa mielestäni, joten pyöreämpiä hedelmän aromeja yritin varmistella lisäämällä keittoon vielä limen ja appelsiinin kuorta.

Oluen runko on golden strongille tyypilliseen tapaan pelkkää pilsmallasta ja sokeria. Sokeria lisätään melko reilusti, jotta soppa kävisi tarpeeksi kuivaksi. Humaloinnissa suositaan tavallisesti eurooppalaisia lajikkeita, mutta itse päädyin jälleen jenkkilään. En halunnut kuitenkaan liiaksi sotkea Sichuaninpippurin ja hedelmänkuorien aromia, joten hieman hillitympi Willamette päätyi reseptiin sekä falvori- että aromihumalointiin. Peruskatkeruuden sain aikaan Magnumilla. Katkeruutta reseptiin tuli laskennallisesti rapiat 30 IBU. Vesihuollossa luotin Oulujoen (eli paikallisen vesiyhtiön) pehmeähköön tarjontaan, mitä nyt pH-arvoa vähän säätelin. Mäskäsin 66 asteessa tunnin, tavoitteena oli 1.077 vahvuinen kantavierre. Töpeksin huuhteluvaiheessa sen verran, että kattilaan päätynyt kantavierre oli lopulta vain 1.070. Alisuoriutuminen oli ehkä osittain hyväkin juttu, sillä käyttämäni Duvel-johdannainen hiiva (Wyeast 1388) osoittautui odotettua persommaksi suokerisyöpöksi. Pääkäyminen nosti tarkotuksellisesti lämmöt eristetyssä pöntössä yli 24 asteen. Tykitysvaiheen jälkeen ominaispaino asettui lukemiin 1.008, mihin olen varsin tyytyväinen. Maku tässä vaiheessa oli erkoisen sitruksinen ja hieman puisen katkera. Simainenkin ja hiivaisuudessaan tietysti vielä karhea. Pippurin tuntee, mutta maltillinen annostus (6g/20 l) ei onneksi aiheuttanut suun turtumista. Toki myös kuiva pilsmallas erottui, eli ehkä maustaminen ei mennyt aivan överiksi.Viikko sitten pistin oluen lageroitumaan, mikä on oleellinen osa myös Duvelin kypsytysprosessia. Vielä pari lisäviikkoa kylmässä hionevat enimmät särmät ja toivottavasti kirkastavat olutta reilusti. Sitte Sichuan onkin valmis pullotettavaksi. Hiilihappoja tulee pulloon reilusti, kuten esikuvassakin. Mielenkiinnolla tässä taas aikaa tapetaan.

P.S. Tulevista suunnitelmista sen verran, että tarvikkeet tupla-ipaa varten on myös hommattuna. Pohjana ovat loistavasti onnistuneet Nick & Pete's sekä Dick & Creep's IPA, joten odotukset ovat tuplankin suuhteen varsin korkealla. Resepti on kutakuinkin valmis. IBU-lukemat heilahtivat reilusti yli 200:n. Ehtisi vain panemaan. Kaverit kun tuppaavat näköjään menemään naimisiin, joten pari hääsahtiakin pitää yrittää hoitaa. Nämä ovat kuitenkin niitä kuuluisia pikopanimon luksusongemia. On ne vaan mukavia nämä hiivahommat!

Panemisiin!

3.11.2013

Kotiolutta lasissa: LBC Batch #17 Double Rye Black IPA


Hengissä ollaan, vaikka blogin päivitystiheydestä voisi päätellä viikatemiehen vierailleen. Sairastelut ja harvinaisen piinaava allerginen nuha ovat pitäneen nenän tehokkaasti ja harvinaisen pitkään tukossa, joten varsinkaan kotioloissa ei ole kannattanut juuri korkkeja raoella. Nyt röörit tuntuisivat olevan vaihteeksi sen verran auki, että yritetäänpä rääpäistä arvio Liminka Brewing Companyn jo kuukauden päivät jääkaapissa pyörineestä tupla ruis black-ipasta.

Reseptissä perusmaltaina puolet pilsiä ja pale alea. Mausteina paria laatua karamellia, dark alea, mustamallasta ja Carafaa II:sta. Ruista on jälleen mukana, tällä kertaa pelkästään hiutaleisessa muodossa. Katkerohumalina Galaxya, 20 min keitossa EKG ja Nelson, aromihumalana Cascade ja Chinook. Kuivahumalointi on tehty EKG:llä. Mielenkiintoisen kosmopoliitti humalapaletti siis. Potkua oluessa on 7,8 %, mikä on siis varsin sopivasti lenkin ja saunan jälkeiseen nesteytymiseen....

Kolajuoman värinen olut kaatuu lasiin kerrassaan kermaisen, väriltään beigen vaahdon kera. Tuoksussa humalien hieman pihkainen mausteisuus ja kirpeähköt hedelmänektarit jylläätävät, mutta taustalta erottuu tukevasti leipäisää ja pehmeän kermakaramellista mallasta. Hentoa suklaisuuttakin nousee esiin varsinkin oluen lämmetessä. Lämpöjen noustessa olin havaitsevinani myös hieman käyneen hedelmäistä hiivaa, jota US-05 tuntuu joskus tekevän. Makupuoleen on ladattu vahvasti mallasta, joka voimakkaasta paahteisuudestaan huolimatta on silkkisen pehmeää. Karamellimaltaan ja osaltaan varmasti myös rukiin tuoma pyöreys toimii mainiosti, varsinkin kun olut on saatu käymään riittävän kuivaksi. Kun vielä hedelmäisen pihkaista humalaa riittää kautta linjan, on paketti hienosti kasassa. Parastaan olut tarjoaa kuitenkin vasta jälkimaussa, jossa lopun napakasti potkiva katkero sysää loputkin maltaan makeudet kohti syvempiä paahteisuuden tasoja. Täyteläisyytensä puolesta tämä menisi rotevana stoutina, jopa imperial stoutina helposti läpi. Myös pehmeä hiilihapotus vetää stoutien suuntaan. Harvinaisen tasapainoinen tapaus tässä vahvuuskategoriassa. Kevyttä hiivaisuutta lukuun ottamaatta en löydä tästä teknisesti mitään huomauttamista. Tyyliseikoista voi tietysti taittaa peistä, sillä näin tukeva mallaslasti ei ehkä tupla-ipaankaan kuulu. Väliäkös toisaalta sillä, mihin (keinotkoiseen) kategoriaan sitä tuotoksensa sijoittaan, kun lopputulos on näin maukas. Ostaisin, jos voisin. PISTEET: 40/50