Kotiolutta lasissa: Tomb Lake Porter

Oululaisen kotiolutnikkari Sami Hautajärven toinen tuote testissä. Aiemmin maistamani IPA toimi mukavasti, tämä toinen on tyylitään portteri. Olut rakentuu sahtimallaspohjalle, lisänä on käytetty crystalia ja mustamallasta. Humalina jenkkilajike Chinook ja peribritti East Kent Golding. Brittiläinen ale-hiiva (Safale s-04) on käytettänyt portterin tanaksasti lukemiin 7,3 %. Arde ehti blogissaan tätäkin olutta jo käsitellä ja hänelle sattui kuohumisongelmista päätellen kontaminoitunut pullo. Oma yksilöni pysyy avattaessa pullossa eikä kaadettaessakaan kuohu normaalia enempää, joten kaikki vaikuttasi olevan kunnossa.

Tomb Lake Porter on lähes musta olut, beige vaahtokukka on ilmavan kuohkea ja kermaiseksi laskeutuva. Tuoksussa tumma ja hieman siirappisen karamellinen maltaisuus on pääosissa, taustalta erottuu hieman hapahkon paahtunutta ohraa sekä tummaa suklaata. Brittihiivan makean käynyt, mutta hienostunut hedelmäisyys tulee niin ikään mukavasti esille. Humalointi häilyy taustalla hieman pihkaisen yrttisenä, joten tasapaino on selvästi maltaisuudessa. Maku on kautta linjan pehmeän maltainen. Tumma karamelli tuo makeutta, mutta pysyy tasapainoisena. Rusinaista hedelmää ja mustamaltaan hieman kitkerän hapanta paahdetta alkuun, pieni marjaisen alkoholinen tujaus lämmittää sopivasti lopussa. Karkeruus tiivistyy jälkimaussa, mutta pysyy lähinnä tasapainottavana elementtinä. Tuoksun suklaa ei valitettavasti välity aivan loppumetreille saakka, eikä uusia ulottuvuuksikaan jälkimakuun enää ilmaannu. Suutuntuma on samettisen pehmeä ja lähes täyteläisen maltainen. Jälkimakuun kapaisin pientä särmää joko humaloinnista tai paahteisuudesta. Syvyyden kasvattaminen nostaisi ainakin omaa mielenkiintoani entisestään. Pehmeän maltainen ja laadukas portteri silti selvästi. Ei mitään häiritsevää saati virhemakuja. PISTEET: 35/50

Kotiolutta pöntössä: Predatory Brewing Mykeller

Eilen tuli huhkittua täysi päivä kattiloiden keskellä, kun sain lopultakin kellerbierin alulle. Tämähän piti panna jo viikko sitten, mutta vanhentunut hiiva teki tepposet eikä suostunut käyttämään startteria. Tai lähtihän se käymään, mutta niin pitkällä viiveellä että maitohapobakteerit ehtivät vallata startterivierteen. Eipä ole näinkään päässyt ennen käymään. Piti siis tilata uudet hiivat ja siirtää panopäivää.

Tyyliesikuvat kellerbierilleni tulevat Baijerista, tarkemmin Frankoniasta. Pyörähdin vuosi sitten Bambergissa, jonka legendaarisia savuoluita vielä kovemman vaikutuksen tekivät juuri kellerbierit. Minulle kellerbier on vaihtelevalla vaalea tai vaaleahko, utuisen hiivainen, pilsiä selvästi maltaisempi ja Hellesiä reilummin humaloitu lager. Parhaimmillaan toki suoraan tynnyristä valutettuna, mutta kelvollisia pulloversioitakin voi löytää. Bambergin parhaissa (mm. Speziaal, Mahrs) maltaisuus oli leipäisen pehmeää, mutta ei makeaa. Jälkimakua hallitsevat hiiva ja voimakas, mutta pehmeä jalohumalien katkeruus. Kokonaisuutena kellerbier on kotipanijalle mielestäni selvästi kovempi haaste kuin vaikka överihumaloitu jenkki-IPA.


Oluen perustana väkevyydeltään 1.050 kantavierre. Maltaina käytin Pilsnermallasta,  25 % Munichia ja hieman Melanoidinmallasta. Perinteisesti nämä oluet on tehty keittomäskäämällä, joka antaa maltaisemman lopputuloksen. Keittomäskäyksessä mäskin lämpötilaa nostetaan asteittain kiehauttamalla pieni osa mäskistä ja lisäämällä tämä takaisin päämäskiin. Metodi on työläs ja aikaa vievä, joten päätin vähän oikoa ja tehdä vain ulosmäskäyksen keittomäskäämällä. Melanoidinmaltaan pitäisi kuitenkin antaa keittomäskäyksen kaltaisia tuloksia, joten toivottavasti pääsisin edes lähelle bambergilaisten
maltaisuutta. Kuvat oikealla todistavat
Maillard-reaktioita tapahatuneen: 15 min
keiton jälkeen (alempi kuva) mäski on tummunut
huomattavasti.

Lämmön nostot sisäänmäskäyksestä protiinitaukoon ja edelleen sakkarifikaatioon tein kattilaa lämmittämällä. Uusi kattilani oli nyt ensimmäistä kertaa mäskäyskäytössä. Pohjaan palamisilta vältyttiin kattilan surkean ohuesta pohjasta huolimatta jatkuvalla sekoittamisella. Nostot onnistuivat yllättävän nopeasti ja tarkasti tehokkaan polttimen ja kattilan oman lämpömittarin ansiosta. Suodatusta ja huuhtelua varten koko setti piti kuitenkin kauhoa mäskäinlaatikkoon.



Keittelin vierrettä normaalit 60 min. Humalina Hallertauer Perle, Hallertauer Mittelfrüh sekä Tettang. Katkeroita laskin tapani mukaan yläkanttiin, noin 60 IBU:a. Näin osittain jo siksi, että olutta on tarkoitus lagerioida kuukauden verran ja kokemuksieni mukaan tässä ajassa pyöristyvät reilusti sekä karkerot että humalan tuoksu ainakin muoviastioissa. Toki myös pidän voimakkaasti humaloiduista oluista, sitä ei käy kieltäminen. Humalointi oli yllättävän vahvaa myös aidoissa bambergilaisissa.

Hiivana White Labs WLP838 South German Lager Yeast. Jäähdytin vierteen 10 asteeseen ennen hiivausta, jotta käyminen starttaisi mahdollisimman puhtaasti. Tässä lämmössä olut saa myös käydä loppuun. Toivottavasti saan käymisasteen riittävän korkeaksi, sillä tässä oluessa sokerinen makeus olisi selvä virhe. Aiemmat lagerini ovat jääneet ehkä aavistuksen makeiksi. Mielenkintoista seurattavaa siis riittä käymiskaapissa, jossa kellerbierin käymistä ja lagerointia odottaa myös Kölner Citra. Tuskaisen paljon aikaa nämä viileästä pitävät oluet vain vaativat. Eipä auta kuin odotella.


 
Panemisiin!

Clown Shoes Hoppy Feet 1.5 Double Black IPA

Perjantaipullonna tällä erää hyvin amerikkalaista craft-mentaliteettia kuvaavaa tavaraa. Massachusettsilaisen Clown Shoes-sopimusvalmistajan vuoden mittaista taivalta juhlistava Double Black IPA (DBIPA?) on pantu Ipswichilla. Tämä tehopakkauksen resepti on valmistajan kuvauksen mukaan kutakuinkin normituotantoon kuuluva Hoppy Feet kertoimella 1,5 - siitä nimen numeraalit. Vitamiinipitoisuus on 10 % ja humalia oletettavasti rutosti. Lajikkeina on käytetty Amarilloa, Columbusta ja Cascadea, joilla on suoritettu myös kuivahumalointi peräti kahteen kertaan. Paljon kaikkea on siis homman nimi. Kuolaanhan tässä hukkuu, joten pakko on korkata. Ainiin, tämä pullo kulkeutui Ouluun Saksasta.

Lasiin kaatuu odotusten mukaisesti pikimustaa olutta, jonka kuohkean mokkainen vaahto täyttää tiukimmatkin laatukriteerit. Tuoksu vyöryy lasista voimallisen pihkais-sitruksisena, sekä Amarillolle ominaiseen tapaan kukkaisena. Kuiva, hieman rukiin tapaan mausteisen hapan paahteisuus erottuu selvemmin kuin keskimäärin Black IPA:ssa ja maltaisuus tuntuu muutenkin raavaammalta. Pientä yskänlääkemäistä lakritsisuutta erottuu, huoneen lämmössä myös annos todella tummaa suklaata. Suussa olut suorastaan moukaroi katkeruudellaan. Columbuksen pihkaisuus on massiivista: melkein kuin nakkaisi pari pellettiä tätä karskia humalaa suoraan kitusiin. Myös hyvin tuoretta, ruohoisen yrttistä flavoria puskee pihkan läpi kuitenkaan kummemmin häiritsemmä. Makeampi hedelmäisyys on minimissä tai käteytyy kokonaan pihkan alle. Maltaisuudestakaan ei alkuun tahdo saada tolkkua katkeruuden turruttamilla aisteilla. Kyllä siellä kuitenkin keksisen paahtunutta makeutta löytyy, samoin annos siirapista karamellia. Paahtomaltaiden rooli on lopulta melko rajoittunut, mikä on tyylille ominaista. Hieman maitosuklaisuutta ja hiiltynyttä limpun kuorta kuitenkin nousee jälkimakuun. Rutikuiva pihkaisuus on lähes ikuisuuksiin jatkuvan loppunäytöksen pääpiru, joten maltaisuus jää sivurooliin. Suutunutmaa hallitsee niin ikään raisu katkeruus. Keskitäyteläinen ja viskositeetiltaan öljyinen maltaisuus kuitenkin tasoittelee hieman tietä. Harvoin on näin massiivisen katkeria oluita tullut vastaan, muutama DIPA tulee vain mieleen. Jotain lisäarvoa tähän katkeropläjäykseen kaipaisin, vaikka hop headiksi tunnustaudunkin. En vain osaa olla vertaamatta tätä Stonen Escondidian Imperial Black IPA:n, joka oli massiivisen katkeruuden ohella muutenkin mykistävä paketti. Aivan näin kokonaisvaltaiseen vaikuttavuuteen Clown Shoesin tulkinta ei yllä, vaikka humalointi potkiikin täysillä. PISTEET: 41/50

Dogfish Head 90 Minute Imperial IPA

 

Perjantaipullona sihahtaa tällä kertaa klassikko tupla-IPA Delawaren Miltonista. 90 Minute Imperial IPA on blogissa jo aiemmin käsitellyn 60 Minute IPA:n harteikkaampi versio. Tämän "minuutti-ipojen" sarjan ensimmäisen oluen vahvuus on 9 % ja 90 minuutin jatkuvalla humaloinnilla katkeruutta on saatu 90 IBU:a. 60 Minute IPA tuntui melkein liian viimeistellyltä ja särmättömältä, vaikka todella pätevä IPA olikin. 90 minuuttiselta toivoisin hieman räväkämpää otetta varsinkin humaloinnin osalta.

90 Minute Imperial IPA on lasissa kaunis, vaalean meripihkan värinen ja hyvin kirkas. Keveän pitsinen vaahto on kestää mukavasti lasin loppuun, vaikka ei valtavan runsas olekaan. Tuoksu on erittäin hedelmäinen, mutta ei kovinkaan sitruksinen. Nyt liikutaan selvästi makeaman viinikumimaisissa ja kukkaisissa tunnelmissa. Jotain vesimelonin ja rypäleiden kaltaista mehukkuuta tässä on, samoin passionhedelmää ja jopa kypsää mansikkaa. Mallasrungon jykevyyden voi helposti havaita jo nenällään: paksun ohrainen ja karamellinen tuoksu vyöryy lasista lähes tasaväkisesti humaloinnin kanssa. Tuoksu jatkuu saumattomasti karamellikuorrutteiseen ohramaltaan makuun, jossa on runsaasti vaaleaa kuivahedelmäisyyttä ja hieman keksimäistä paahdetta. Humalat ovat läsnä alusta saakka voimakkaana, mutta samalla erittäin pehmeänä. Jatkuva humalointi tuottaa täläkin kertaa purevan katkeruuden sijaan selvästi pyöreämpää ja hienostuneempaa humalan flavoria. Jälkimaku on silti erittäin pitkäkestoisesti ja nautinnollisesti katkera. Mallasrunko on kerrassaan vakuuttava. Yleisilme on todella maltainen, mutta makeustaso pysyy silti lähellä optimia. Jälkimaku kuivuu hienosti katkeroiden ansiosta. Ilmeisti karamellimallasta on reseptissä vain kevyelti. Sanomattakin lienee selvää, että alkoholi kätkeytyy täysin. Äärimmäisen pehmeä, maltaisen liukas ja tiivistyvästi katkeroituva suutuntuma sopii täydellisesti tähän kumman sofistikoituneeseen DIPA:n. Joka osa-aluessta paistaa läpi viimeistety laatu. Ei 90 Minute Imperial IPA:kaan erityisen särmikäs olut ole, mutta tässä tapauksessa olisi hulluutta väittää sen jotenkin haittaavan. PISTEET: 44/50

Kotiolutta pöntössä: Predatory Brewing Kölner Citra

Muistelin tuossa taannoin haikeana kohta vuoden takaista Euroopan olutkierrosta. Ajatukset jumittuivat tällä kertaa Kölniin ja kaupungin omaan olueen, Kölschiin. EU:n lainsäädännössä sahdin tapaan tarkkaan määritelty ja nimisuojattu Kölsch on ns. alkuperäistuote, joten aitoa Kölschiä voi panna vain Kölnissä (+ parissa panimossa Kölnin lähellä). Teknisesti Kölsch on suodatettu pintahiivaolut, joka käytettävän  hiivan sekä normaalia viileämmän käymislämpötilan vuoksi muistuttaa enemmän lageria. Kölschin kantamuoto Wieß on suodattamaton, mutta nykyisin näitä ei pahemmin tehdä. Kölschin alkoholipitoisuus on yleensä karvan alle 5 % ja kuivan viljaisessa maussa on selvä jalohumalien puraisu. Siinäpä verraton sessio-olut ja seurustelujuoma, erityisesti kotikaupunkinsa tiivistunnelmaisissa oluttuvissa tuoreeltaan nautittuna. Kotoisista kuppiloista Kölschiä löytyy aivan turhan harvoin jos ollenkaan, joten yritän itse tehdä jotain vähän vastaavaa. Pistin alulle Kölner Citran viikko sitten. Panopäivän aikana iskenyt raju kuumetauti kaatoi sänkyyn loppuviikoksi, joten raportointi vähän viivästyi.

Kölner Citran mallasrunko koostuu valtaosin pilsmaltaasta, mutta mukana on myös Muncheneria maltaista vaikutelmaa korostamassa. Kantavierreväkevyydeksi päätin 1.048 ja mäskäsin 65 asteesssa. Tavoitteena oli siis kuivaksi käyvä vierre. Saksalaisten jalohumalien sijaan humaloin oluen kokeellisemmin Citralla. En ole aiemmin Citraa käyttänyt, mutta tällainen lagermaisen puhdas olut on mielestäni hyvä alusta testailla. Katkeroita laskin mukaan hieman perinteistä reilummin, noin 40 IBU:n edestä. Katkerolisäyksen tein kuitenkin pelkästään "ensivierrehumalointina", joka luultavasti pyöristää vaikutelmaa. Kölschiä ei normaalisti aromihumaloida, mutta minä toki nakkasin kattilaan normaaliin tapaan keiton lopussa vielä kasan Citraa. Yritin kuitenkin pitäytyä humalien määrässä kohtuudessa, jotta en eksyisi liian kauas tyyliesikuvista. Se tärkein, eli hiiva, on White Labs WLP029 German Ale/Kölsch. Pääkäymisen ajaksi viilensin oluen 15-16 asteeseen, loppuvaiheessa annoin nousta 18 asteeseen. Käyminen alkaa olla lopussa ja ominaispainoksi mittasin tänään 1.012. Näyte maistui mukavasti kuivan maltaiselta ja piristävän katkeralta. Kyllä sen jo aromiltaan Kölschiksi tunnisti, vaikka todella hiivaista olikin. Toistaiseksi tämä saa kypsyä viileässä, kunnes käymiskaapissa on tilaa lagerointia varten. Tähän mennee viikko-pari, kunnes saan myös kellerbierini samaan vaiheesseen.

Lähipäivinä on siis tarkoitus panna myös kellerbier. Reseptistä enemmän, kunhan saan sen viimeisteltyä. Tänään tein hiivalle startterin, joten jatko riippuu paljolti siitä. Hiiva oli vanhentunut vuodenvaihteessa, mutta jospa se toimisi normaalisti. Thumbs up!

 Panemisiin!

Amager Danish Beerhouse Barrel Aged Series Imperial Stout

Tanskalainen tynnyrikäsitelty imperial stout session loppuun. Vahvuus 11,5 %, mukana myös fariinisokeria. Sysimustaa, tyylille uskollisesti heikosti vaahtoavaa. Todella intensiivinen tuoksu on voimakkaan kuivahedelmäinen, salmiakkinen ja rommimaisen sokerinen. Paahde on kituvan kitkerää ja hieman tupakkaista.Tynnyrin vaniljaisuus on tasapainoista ja ehta tammen maku pääse hyvin läpi. Maltaisuus ei ole massiivista, mutta siitä aistii oluen ehtineen hienostuneen kypsään ikään. Katkeruus kuivattaa lämmittävän rommirusinaisen jälkimaun. Puun ja paahtomaltaan aromit muodostavat harmonisen kokonaisuuden, joka ilahduttaa vielä pitkään nielaisun jälkeenkin. Tämä IS ei ole ehkä se täyteläisin, mutta monimuotoisuudesta löytyy. PISTEET: 40/50

Published with Blogger-droid v2.0.9

Slottskällans Zero

Pikkiksen hanasta Slottskälkansin IPA:a. Laskennaliset IBU:t vedetty alas, mutta humalan flavoria on haettu jenkkitrendin mukaisesti myöhäisillä keittolisäyksillä. Teknisesti mielenkiintoinen olut siis.

Sameaa ja yllättäen meripihkanruskeaa olutta kermaisen pitsisellä vaahdolla. Humalan tuoksu on vahva, trooppisen mehuinen, hieman marjainen ja pihkainen. Mausta puuttuu purevuus, mutta myöhäinen humalointi tarjoaa tiettyä hartsisuuttaa. Lopussa humalointi kääntyy hieman saippuaiseksi. Vahvistaa mielikuvaani siitä, että kaipaan myös välittömästi purevaa katkeroa. Jotenkin vajaaksi tämä siis osittain jää, vaikka humalointi polkeekin monet IPA:na myydyt vastikkeet jalkoihinsa. Mallaspohja on  kunnossa ja yleisvaikutelma raikkaan humaloitu. Kannatti kokeilla ihan omia panoja ajatellen. PISTEET: 36/50

Published with Blogger-droid v2.0.9

Fanø Pikkulintu Triple IPA

Piti jo alkuvaiheessa tilata pullo-olut, kun kerran humalahammasta kolottaa ja tätä tanskalaispanimon Pikkulintu-DIPA:a on vielä saatavilla. Sameaa, upeasti vaahtoavaa ja väriltään meripihkanruskeaa vaalean meripihkanruskeaa olutta. Tuoksu on valloittava, raikkaan marjaisesti ja hillotun greippisesti humaloitu, sekä samaan aikaan melko hedelmäisen hiivainen. Humalointi on kuorrutettu reilulla ja hieman öljyisellä maltaisuudella. Maku jatkaa hillotun hedelmäisellä linjalla. Alkuun makea maltaisuus tuntuu voimakkaalta, mutta loppua kohti itsepintainen katkeruus nousee hallitsevaksi. Ehkä hieman liian makeaa, vaikka katkeruus onkin voimakasta. Pidän silti. PISTEET: 38/50.

Nøgne Ø Citrus Hystrix IPA

Ja sitten se pakollinen, mutta odotettu reissu Pikkulintuun. Hanatarjonta on vahvasti pohjoismaista, joten osa tuotteista tuttuja jo Leskisestä. Uuttakin toki löytyy. Alkuun  Nøgnen Citrus Hystrix IPA, joka sisältää rukiin ja kauran lisäksi greippimehua ja kaffirlimeä.

Likaisen punaruskeaa, kermaisesti vaahtoavaa tavaraa. Tuoksu on kunnossa. Maltaisuus on vahvasti esillä hieman karamellisena ja rukiisen mausteisena. Humalat ovat hedelmäisen pihkaista sorttia, greippisyys voi tulla myös mehusta. Pientä marjasuutta ja hapahkoa rukiin tuoksua. Maltaisuus on vahvaa kautta linjan, mikä pyöristää humalointia. Eksoottisempi kaffirlime tulee enemmän esille vasta jälkimaussa, joka on tavanomaisemman humalan pihkaisuuden ohella reippaasti hedelmäinen ja todellakin limemäinen. Lopussa esiin nousee myös aavistus suklaata. Katkeruus on vahvaa, mutta ei tässä oluessa selvästikään pääosassa. Jotenkin mallaspainotteinen ote sopii kuitenkin hyvin oluen mehukkaaseen hedelmäisyyteen. Ei siis mikään perus-ipa, mutta minulle toimii. Raikkaus ei ole huipputasoa, mutta tavallaan tämä on monipuolisempi kuin useimmat normi-ipat. PISTEET: 38/50

Rogue Old Crustacean Barleywine

Siirtymä Ruoholahteen. One Pintissa verkkainen tunnelma, asiakkaita muuttama. Tuttuun tapaan eräs partasuu tiskin takana ja hiihtoa tv:ssä. Hanaoluista oregonilainen barleywine on tällä kertaa se houkuttelevin.

Tumman meripihkainen ja vaahdoltaan niukka. Massiivisen kuivahedelmäinen, maltainen ja valtavan humaloitu olut. Tuoksu tihkuu pihkaa, siitepölyä, ylikypsää luumua ja rusinaa. Keksisen maltaan määrä on häkellyttävä. Silti makeus pysyy aisoissa päälle vyöryvän katkeruuden ansiosta. Jälkimaku jatkuu pihkaisen kuivahedelmäisenä lähes loputtomiin. Pientä paahteista sokerisuutta ja mantelia nousee lopulta katkeruuden alta. Kuohkea juotavuus säilyy tukevuudesta huolimatta erinomaisesti. Vakuuttavaa laatua alusta loppuun. PISTEET: 42/50

Published with Blogger-droid v2.0.9

Brains Barry Island IPA

Bläkkarissä täytyi siirtyä pullopuolelle, kun hanatuotteista mikään ei H.O.D.A:n jäljiltä oikein innosta. Eipä kyllä tämäkään walesilainen IPA ihmeempiä intohimoja ennakkoon herätä. Jenkkityyliä tähän on etiketin mukaan haettu, joten päätin nyt kuitenkin kokeilla.

Oikeaoppisen meripihkanruskeaa, hyvin kirkasta olutta. Vaahto on kermaisena ja pitisisenä pitkään kestävä. Tuoksu on makean parfyymiseti ja yrrtisesti humaloitu sekä selvästi myös käyneen marjaisa. Etiketissä mainitut lupaukset sitruksesta ja greippisyydestä jäävät kyllä lunastamatta. Taustalla on mehukkaasti siirappia, joka kieltämättä sopii makean humaloituun tunnelmaan. Melko kaukana jenkkimeiningeistä siis mennään, mutta yritetäänpä pitää mieli avoimena. Maku on maukkaasti kuivan ohrainen ja van kevyesti toffeinen. Runko tuntuu alkuun ihan mukavalta, mutta loppua kohti valutaan valjumman öljyiseen liukkauteen. Hedelmäisyyskin kääntyy nahkeuteen ja katkeruus jää onton puumaiseksi. Kovin raikkaaksi tätä ei voi kyllä hyvällä tahdollakaan sanoa. Ei huono olut missään nimessä, mutta ei kyllä vastaa nykyisiä makumieltymyksiäni. PISTEET: 29/50

Malgård/Huvila Black Door H.O.D.A

Täsmäisku Black Dooriin ei olisi voinut täydellisemin ajoittua, sillä H.O.D.A:n tuore tankki on juuri ruuvattu hanaan. Nykyisin Malmgårdin vehkeillä tehtävä olut on aina ollut loppu täällä käydessäni, mutta nyt tämä ylihumaoitu golden ale on siis varmasti tuoretta. Tiskin takaa kerrotaan edellisen erän olleen turhan tummaa Malmgårdissa käytettävän veden vuoksi, mutta tähän erään asia on korjattu.

Väri on utuisen keltainen, vaahto houkuttelevan kermainen. Tuoksussa tiukan sitruksinen, hieman mangoinen ja pihkais-yrttinen humalointi hallitsee peittämättä kuitenkaan täysin kuivan leipästä maltaisuutta. Hyvin raikkaalta vaikuttaa. Suoraviivainen, mutta nautittavan katkera ryypistys jatkuu myös suun sisäpuolella. Pihkaista nipistelyä ja hieman tuoreen hiivaista hedelmäisyyttä kevyen leipäsen ja hieman keksisen mallasrungon päällä. Runkoa on kevyessä (3,9 %) oluessa juuri sopivasti. Vetisyys ei vaivaa ja humalointi pääsee todella oikeuksiinsa. Jälkikatkerot nipistelevät todella pitkään. Melko ihanteellinen humalapään sessio-olut. PISTEET: 37/50

Engelszell Gregorius Trappistenbier

Illan päätteeksi harvinaisempi trappistiolut Itävallasta. Engelszelin panimo on ikivanha, perustettu jo vuonna 1293.  Quadrupelilla on vahvuutta 9,7 %. Tarjoilu hämmästyttävästi jääkylmää.

Olut on väriltään colanruskeaa, vaahto on kermaisen pitsinen. Luumuista ja kuivahedelmäistä, herkullisen parfyymista tuoksua. Aavistus tuntuu myös banaanista hiivaisuutta. Tumma melassisuus tuo syvyyttä. Liasäksi erottuu lääkemäisen tiukkaa yrttisyyttä ja tippa alkoholia. Maku alkaa synkän siirappisena, käyneen hedelmäisenä ja lämmittävän alkoholisena. Muistuttaa paljon saksalaisia weizenbockeja. Hapokasta hiivaa, käymisaromeja, jälkimaussa runsaasti rusinaa ja rommista siirappia. Katkeruus kuivuu lopussa puumaiseksi. Käyneen ylikypsä twist tekee tästä hieman raskaan, mutta hitaassa nautiskelussa se ei haittaa. Suutuntuman nahkean hedelmäinen ja öljyinen fiilis tuntuu täysin oikeutetulta. Monimuotoinen herkkupaketti, joka eroaa selvästi tutuista belgialaisista. Ei yhtä hiottu, mutta kyllä tässä on paljon sitä jotakin. Hieno olut. PISTEET: 42/50

Published with Blogger-droid v2.0.9

Clown Shoes Supa Hero IPA

Kaislassa alkaa olla ryysis, mutta sopivasti vapautui seurueellemme pöytä. Hanalista ei herätä mielenkiintoa, mutta pulloissa löytyy paremmin. Jenkki-IPA sieltä tietysti valikoitui ensimmäisenä lasiin.
Melko kirkasta ja pitsisesti vaahtoavaa tavaraa. Tuoksu on makean hedelmäisesti humaloitu, hieman mansikkainen ja hunajameloninen. Karamellia ja kevyesti marjaista käymisaromia. Maku on pyöreän maltainen, alkuun karamellinen ja loppua kohti kuivuva. Katkero on päättäväistä ja pitkäkestoista, mutta ei todellakaan mitään extremeä. Pehmeää ja vähän liiankin sliipattua ipaa, saisi olla räväkämpi. PISTEET: 34/50

Published with Blogger-droid v2.0.9

Sunny Republic Dolphin Amber, real ale

Piti tarttua St. Urho's Pubin riilipumppuun, kun ei muutakaan mielenkiintoa herättävää löytynyt. RB:n mukaan tämä on bitter. Melko kirkasta, meripihkan väristä ja löysästi vaahtoavaa. Tuoksussa on mukavasti kypsää hedelmää ja parfyymisen yrttistä humalaa, joka taipuu heti myös puumaiseen suuntaan. Maku jää auttamatta ontoksi. Maltaisuus on hieman öljyistä eikä kovin kuohkeaakaan. Hedelmäisyys toimii joten kuten ja maltaassa on myös hieman pähkinäistä syvyyttä, mutta katkeruutta ei löydy tarpeeksi. Bitteriä tämä ei ole nähnytkään. Vetinen ja vaatimaton tapaus. PISTEET: 24/50

Beer Hunter's St. Urho's Pub Presidenttiolut

Porin panimon St. Urho's Pubille panemaa talonolutta. Tämä on ilmeisesti uunituore versio aiheesta, sillä speksit eivät täsmää alkuunkaan RB:n esittämiin. Nyt mennään kevyessä belgihengessä, alkoholia 4,5 %. Samea, vaalean meripihkanruskea olut vaahtoaa vahvasti hanasta laskettuna. Tuoksu on mausteisen hiivainen, mikä tuo lähinnä mieleen witbierit. Banaania on tässä kuitekin voimakkaammin, lähes saksalaisten vehnien tyyliin. Jotakin mausteita lienee myös käytetty, veikkailisin korianteria. Maku on jyväisen kuiva ja hiivaisen hapokas. Loppu on yllättävän terhakasti humaloitu ja nautinnollisen pitkäkestoinen. Vähän ohutta ehkä, mutta suutuntuma säilyy pehmeänä. Hyvin raikas kokonaisuus ja oiva osoitus siitä, että hiivainen olut voi olla kaikkea muuta kuin tunkkainen. Kesäoluena toimisi vielä paremmin, mutta maistuu myös helmikuisen loskan keskellä mainiosti. PISTEET: 35/50

Plevnan K-18 Original Black IPA

Rankka 50 metrin siirtymä sisätiloissa Bruuverista Oluthuone Rotterdamiin. Hanassa onkin mielenkiintoista tavaraa, mm. Beer Huntersin Mufloni Onward ZPA. Voiton vei tällä erää kuitenkin tamperelainen black-ipa. Kolajuoman mustaa/tumman ruskeaa tavaraa. Vaahto on mukavan pitsinen ja kuohkea. Melko kevyt, sutjakkaasti 6 %. Tuoksussa makean hedelmämehuista ja aavistuksen mäntyistä humalaa. Vähän räväkämpää humalan tuoksua kyllä oletin. Hiiltynyttä limppua muistuttava paahtomallas pysyy oikeaoppisesti taustalla. Mukavan kuivaa, hieman leipäistä ja lopussa hiiltyneen paahteista mallasta on kuohkeasti. Katkeruus nyppii jälkimaussa pitkäkestoisesti, mutta perustaso saisi olla korkeammalla. Juotavuus on kuitenkin pelottavasti kunnossa. Hyvin sessiomainen black-ipa, mutta ei mitään hätkähdyttävää. PISTEET: 34/50

Saimaan Perdaani

Toinen kokeilematon tapaus seilaa Saimaan Juomatehtaan lipun alla. Perdaani on 5,3 % puolitumma täysmallaslager. Vaahto katoaa pikkutuopista nopsaan.Tuoksu on kuivan jyväinen, hieman makean kukkaisen ja ruohoisen humaloitu. Aavistus hedelmäisyyttäkin erottuu. Maku on kuiva ja aavistuksen hapanleipäinen. Mallasta voisi olla tukevamminkin tässä vahvuusluokassa. Rungon puutteesta huolimatta jälkimakuun riittää kohtuudella maltaan makua. Katkeruus tiivistyy hieman loppua kohti, mutta eihän tämä tietenkään mikään humalapommi ole. Suutuntuma on kuohkea ja varsin raikas. Tässä voisi olla hyvä olut ruokpöydän yleisolut. Yksistään vähän tylsä tapaus. PISTEET: 27/50

Bruuveri Mahogany Hall

Helsingin olutreissu käyntiin tuttuun tapaan Bruuverista, joka aukeaa aamujunalla saapuneelle sopivasti klo. 10:30. Hanassa panimon omista tuotoksista uutena pale ale nimeltään Mahogany Hall (4,2 %). Olut on väriltään meripihkanruskea ja vaahdoltaan mukavan pitsinen. Miedohko tuoksu on mukavan hedelmäinen, aavistuksen rypälemehuinen ja siinä erottuu myös yrttisempiä humalan sävyjä. Hieman keksistä maltaan aromiakin on taustalla. Kuivan maltainen, hieman keksinen mallasrunko ja katkeruuttakin varsin rapsakasti. Kuohkean tuore suutuntuma on voltteihin nähden mukava ja lopussa ilahduttaa kevyt mutta pitkäkestoinen katkeronipistys. Tasapainoinen sessio pale ale ilman konstailuja. PISTEET: 33/50