Kotiolutta lasissa: Predatory Brewing Nick & Pete's IPA

Nick & Pete's IPA pantiin alulle 31.10. (blogijuttu täällä), josta lähtien olen seurannut mielenkiinnolla oluen kehitysvaiheita. Käymisvaiheen aikaiset mittaukset ja siinä samalla saadut aistihavainnot lupailivat alusta alkaen hyvää. Ensimmäistä kertaa käyttämini White Labsin hiiva teki työtään jopa siinä määrin tehokkaasti, että käymisen loputtua päädyttiin paria pykälää laskelmiani kuivempiin lukemiin. Myös matala mäskäyslämpö, erkoismaltainen vähäinen osuus ja loppua kohti notstettu käymislämpötila luultavasti auttoivat olutta käymään kuivaksi. Toivottavasti kuivuus ei tarkoita liian ohutta runkoa... Alkoholia muodostui em. syistä johtuen reippaan puoleisesti, peräti 7,8% eli lähes DIPA:n vahvuuksissa liikutaan. Kuivahumaloin olutta Simcoella, Amarillolla ja Centennialilla viikon verran, jonka jälkeen olut on ehtinyt vietää viikon pullossa. On siis perinteisen ensikokeilun aika. Odotukset ovat korkealla, sen verran rapealta tämä vaikutti pullotuksen yhteydessä.

Nick & Pete's IPA on väriltään meripihkan ruskeaa ja melko sameaa. Kuohkean pitsinen vaahto näyttää hienolta. Tuoksua dominoi voimakas jenkkihumalointi, josta löytyy sitrusta, havuja, Amarillon kukkaisuutta sekä makean eksoottista hedelmää. Hyvin raikkaalta vaikuttaa. Maistettaessa humalointi iskee heti tiivistyen kohti loppua kohti lähes jäytäväksi katkeruudeksi. Aavistuksen karamellinen maltaisuus pysyy taustalla antaen kuitenkin hieman tasapainoa ja kuohkeutta. Katkeruus puree selvästi kovemmin kuin aiemmissa oluissani. Melkein voisin uskoa laskennallisen 77 IBU:n olevan lähellä totuutta. Mallasrunkoa on juuri ja juuri tarpeeksi, ehkä lopussa jäädään vähän ohueksi. En kuitenkaan kaipaa tähän enempää karamellia. Ehkä asteen-puolitoista korkeampaa mäskäyslämpöä voisi kokeilla, sekin luultavasti toisi hieman lisää tukevuutta. Melko puhdasverinen humalapommi tästä kuitenkin tuli, mikä oli tarkoituskin. Ei varmasti hurmaa monimuotoisuudellaan, mutta poistaa kyllä humalahampaan kolotksen tehokkaasti. Nyt tuli selvästi tehtyä humaloinnin suhteen oikeita päätöksiä, sillä intensiteetti on kerrankin halutulla tasolla. Pieni karheus ehkä vielä vaivaa, mutta isoimmat rosot varmasti karisevat viikon-parin kypsyttelyllä. Täytnee palata asiaan, kunhan luovutan oluen nimikkokaksikolle ja saamme yhteismaistajaiset järjestettyä. Ja eiköhän tätä ruodita myös naapuriblogin Arden toimesta jossakin vaiheessa.