 |
| Kuva: Näille tyypeille IPA |
Kuten aina, tein vielä pieniä muutoksia lopulliseen reseptiin juuri ennen h-hetkeä. Itseluottamuksen puutetta vai? Joka tapauksessa, varastoinventaarion seurauksena jouduin korvaamaan humaloinnissa Cascaden Amarillolla. Hilasin myös karamellimaltaan osuutta aavistuksen ylöspäin ja päätin, että tämä saa nyt silti luvan käydä tarpeeksi kuivaksi. Eilinen sattui sopimaan sekä pääkeittäjän että nimikkokaksikon kalentereihin ja valmiiksi rouhimani maltaat ynnä muu tarvittava väineistö odottelivat jo keittiössä, joten panopäivä pääsi alkamaan kymmenen aikoihin aamulla.
Simppelin infuusiomäskäyksen sujuminen edes kutakukuinkin suunnitellusti soi henkilöstölle melko leppoisan 90 minuuttisen. Päädyin lopulta mäskäämään 65 asteessa, joten varmuuden vuoksi pidensin mäskäysaikaa puolella tunnilla. Pojat ehtivät hyvin räpsiä valokuvia, syödä pitsaa ja taisipa joku olutkin tulla maistetuksi. Pääkeittäjän hermoja meinasi koetella vanhan mäskäyslaatikkon edelleen riittämätön eristys, jonka vuoksi kuumaa joutui kaatamaan mäskin niskaan vähän turhan tiuhaan. Edessä oli kuitenkin vielä se henkisesti raskain episodi: vierteen lasku. Ei nimittäin meinannu valua, ei sitten millään! Aikaa 15 litraisen lirutteluun kului pitkästi toista tuntia suodattimen jatkuvan tukkeutumisen seuraksena. Rapiat viisi kiloa maltaita muodostaa ilmeiseti jo liian paksun pedin korkean mallisessa laatikossa. Saatoin myös rouhia maltaan turhan hienoksi, mikä tukki rosterisukkasuodatinta. Mallaspetiä joutui sekoittamaan ja vettä lisäämään useita kertoja, eikä maltaiden varsinaisesta huuhtelusta tullut oikein mitään. Niinpä jouduin avuttomana seuraamaan turhan nopeasti putoavaa vierteen sokeripitoisuutta. Tuskallisen operaation jälkeen käsillä oli kattilallinen vierrettä, jonka väkevyys oli tavoitellun 1.070:n sijasta 1.065. Joiduin korvaamaan puuteet pienellä määrällä vaaleaa spraymallasta, mikä kyllä harmitti. Laatikkoon jäänyt mäski oli vielä selvästi makeaa, joten sinne ne kaivatut sokerit jäivät! Taisi olla viimeinen mäskäykseni tällä kokoonpanolla.
Keitto, jäädytys ja hiivaus menivät onneksi vähemmillä tuskilla. Hieman pisti epälyttämään ensivierrehumaloinnin toimivuus, sillä ennen normaaleja keittolisäyksiä katkeruus oli hyvin kevyttä. Katkeruus kuitenkin tiivistyi mukavasti keiton loppua kohti. Lopullinen vierre tuntui jo lupaavan pistelevältä. Kompensoin vielä parilla litralla vettä keiton aikaisen haihdunnan, joten tulos oli lopulta 14 l. tavoitevahvuista vierrettä valmiina käymään. Litra siitä taas imeytyi humaliin tai muuten vain katosi. Tätä kirjoittaessa vesilukko alkaa pikkuhiljaa elää, joten pääkäyminen on hyvällä alulla. Seraavaksi on luvassa odottelua, ominaispainon seuraamista ja tarvittaessa lämpötilan säätöä.
P.S. Sahti kävi loppuun reilussa viikossa ja maistui varsin mainiolle. Humalointi vie kyllä perinnejuomaa aivan uusille urille. Eksperimentti jatkuu: sahti saa nyt kypsyä jääkaapissa viikon-pari seuranaan reilu satsi kuivahumalia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti