Mikkeller Beer Geek Brunch Weasel

Vanha tuttu imperial stout, Mikkellerin Nøgnella panema Beer Geek Brunch Weasel pääsee sulostuttamaan lauantaipäivää. Sivettikissan suoliston läpäisseellä vietnamilaisella kahvilla (ca phe chon) maustettu kauraimpy tuli maistettua ensikertaa Pikkulinnussa ja tätä sai myös Arkadian alkosta, josta myös nyt avaamani pullo on kotoisin. Tämä on ehdottomasti parhaita maistamiani imperial stouteja.

Öljyisenä kaatuva olut on väriltään - yllätys yllätys - sysimusta. Vaahtokin on melko tumman beige. Erittäin voimakas tuoksu on täynnä paahteista mallasta, kauran huomaa tiettynä makeutena. Aromikas, hieman pähkinäinen kahvisuus on niin ikään voimakkaasti läsnä. Vaniljaakin tässä voisi kuvitella olevan. Tässä on todella upeaa, tummaa kuivahedelmäisyyttäkin, joka imperial stouteissa monesti hukkuu paahteisuuden alle. Tässäkin lakritsisuutta on, mutta melko kevyesti. Tuoksussa humalointi ei vaikuta kovin vahvalta, paahteisuus ja kahvi ovat selvästi pääosissa. Aavistuksen yrttinen vivahde kuitenkin löytyy. Viimeistään suuhun päästessään Brunch Weasel paljastuu todelliseksi herkuksi. Kauraisen liukas, jykevä ja makeahko mallasrunko on vaikuttava suoritus. Todella pehmeää, vivahteikasta paahteisuutta riittää ja kahvin hienostunut maku sopii kuvioon täydellisesti. Lopussa makeus väistyy voimakkaan katkerohumaloinnin tieltä ja mukaan tulee kahvin ja paahtomaltaan kevyt happamuus. Alkoholi hukkuu täysin jykevään maltaisuuteen, mutta kyllähän tämä henkii voimakkuutta joka osa-alueella. Suutuntuma on todella ylellisen pehmeä, samettisen liukas ja paksu. Aivan loistava imperial stout, jossa voimakkuudestaan ja monimuotoisuudestaan huolimatta on äärimmäisen pehmeä ja helposti juotava. Ehdottomasti parhaita ellei paras maistamistani Mikkellerin oluista. PISTEET: 44/50

Oppigårds Amarillo

Ruotsin Systembolagetissa on hyvä valikoima oluita selvästi Alkoa järkevämpään hintaan. Erityisen hyvä valikoima löytyy Tukholman Regeringsgatanin myymälästä, jonne tietysti opastin Nellin tuliaisostoksille kun nyt kerran kaupungissa lähti käymään. Mielenkiintoisia oluita sieltä tulikin Ouluun asti. Aloitan niiden ruotimisen Oppigårdsin Amarillosta, joka on pantu panimon 7-v. juhlaolueksi keväälle 2010. Jenkkityylin pale ale, jälkihumalointi Amarillolla, katkeroita haettu Cascadella ja Centennialilla. Mallaspuolella 15 % on vehnää. Potkua passelisti 5,9 %. Urheilullisen liikehdinnän jälkeen luulisi tämän sammuttavan janoa sopivasti.

Oluen väri on vaalean meripihkanruskea ja vaahtoa muodostuu reilusti. Hyvin raikas, voimakkas humalointi sitrushedelmineen ja pihkaisine mäntymetsineen hallitsee tuoksua. Amarillon eksoottisenmakeasta tuokusta voi erottaa ainakin kiiviä, kuvivattuja aprikooseja sekä kukkaista hunajaa. Makeahkoa maltaan tuoksua pääsee humalaryöpytyksen läpi, ehkä tämä makeus tulee juuri vehnämaltaasta. Oluen lämmetessä alkaa taustalta hiipiä hieman pahvisuutta, mikä pistää epäilemään oluen tuoreutta. Maussa on kohtalaiseti maltaisuutta ja vehnä tekee siitä pyöreän ja kuohkean. Kovin makea tämä ei kuitenkaan ole, onneksi. Katkeroita on alussa varsin mukavasti ja riittää niitä vielä melko pitkälle jälkimakuuunkin. Jälkimaku on pyöreydestään ja katkeruudestaan huolimatta vähän tyhjä, haluaisin tähän selkeämmin pale-maltaan makua ja myös aavistuksen tummaa karamellisuutta tyylin klassikoiden (esim. Anchor Liberty Ale) tapaan. Vehnä ehkä pyöristää tätä liikaakin. Onneksi tuoksun pahvisuus ei kuitenkaan yllä makuun asti. Kuten sanottu, suutuntuma on hyvn pehmeä ja kohtalaiseen korkeasta hiilihapoisuudestaaan huolimatta miellyttävä. Helposti juotava, mutta myös helposti unohdettava olut. Miellyttävä, mutta vähän ponneton esitys siis. PISTEET: 34/50

Mikkeller It´s Alive!

Varastokaappiin ilmestyi tuliaispullojen myötä täytettä, joten vanhemmasta päästä täytynee entisiä alkaa tyhjentää. Ensimmäisenä tartuin jo pitkään hetkeään odotelleeseen Mikkellerin It´s Alive! -puteliin, jonka sisältö on pantu (kuinkas muutenkaan) Belgiassa De Proefilla. Hommasin tämän aikoinaan Arkadian Alkosta. It´s Alive! on tribuutti trappistiklassikko Orvalille, joka lienee monien modernien brettaoluiden esikuva. Tyyliin kuuluvat mielestäni olennaisesti Brettanomyces-hiivan tuoma monimutkaisuus, kuivuus, näennäinen kepeys ja runsas humalointi. Itsekin kokeilin brettaa pariin kertaan ja kokeiluista syntyvät viikon välein Brett Like´s Proge ja Tripe Rancid, joista ensimmäistä pääsi ruotimaan Ardekin blogissaan. Mikkellerin versiossa on potkua 8 %, mutta melko pitkän pullosäilytyksen aikana sitä on kertynyt varmasti lisää. Selvästi enemmän joka tapauksessa, kuin esikuvassaan tuoreena (6,2 %).

Tekokorkki oli Mikkellerin oluille tyypillisesi juntattu sen verran tiukkaan, että usko meinasi loppua sitä ruuvatessa. Samalla pelotti ikkunoiden eheyden ja seinien siisteyden puolesta, brettaoluisiin kun tuppaa kertymään painetta usein vähän liikaakin. It´s Alive aukesi lopulta kuitenkin vain lähes olemattomasti kuiskaten, joten omaisuusvahingoilta vältyttiin. Esikuvansa nimikkolasiin olut kaatuu yllättävän niukkavaahtoisena. Nesteen väri on meripihkainen kuten Orvalissa, ehkä vähän tummempi kuitenkin. Olut ehti jäähtyä turhan kylmäksi, sillä nenä ei aluksi erota muuta kuin alkoholia ja makeaa marjaisuutta. Lämmetessä hedelmäisyys lisääntyy ja kääntyy tummempaan suuntaan, päätyen lähelle rusinaisuutta ja kuivattuja aprikooseja. Selvästi erottuu myös karamellista mallasta ja aavistus humalan yrttisyyttä. Brettaluonne jää kuitenkin vähän vaisuksi. Onhan tässä toki nahkainen, hieman hevosen hikeä muistuttava tuoksu, mutta kovin laimeana yksitoikkoisena Orvaliin verrattuna. Makukaan ei iske täysillä. Makeaa karamellia ja kuivahedelmää alussa, nopeasti kuivuvassa lopussa kohtalainen katkeruus on puisen kuiva ja miellyttävän yrttinen. Happamuutta on, mutta se tuntuu vähän nahkealta ja tunkkaiselta. Alkoholikin tuntuu melko selvästi. Orvalin kepeys ja raikkaus tästä uupuu. Pienoinen pettymys, mutta eipä tarvitse hävetä omia kokeilujani tähän verrattaessa. PISTEET: 33/50

Nøgne Ø Saison

Saison kuuluu kesään, vaikka onkin perinteisemmin sadonkorjuuolutta kotiseuduillan Belgiassa. Hedelmäistä, mausteista, kuivaa, humaloitua... Parhaimmillaan Saisonit ovat erittäin maukkaita janonsammuttajia, joista löytyy vielä runsaasti luonnetta kylkiäisiksi. Alkon kesäolutvalikoimassa on tällä kaudella ilahduttavasti jopa kaksi saisonia, belgialainen De Ranke Saison de Dottignies ja otsikon norjalaisen panimon versio. Norski on kerännyt kehuja nettimaailmassa, mutta pystyykö se haastamaan belgialaiset klassikot, kuten Saison Dupontin? Murskaako se mielestäni onnistuneen Blitzkrieg Saisonini, jonka myös oululainen kanssaharrastaja Arde arvioi ihan päteväksi? Tästähän tuli varsinainen Saisoneiden taistelu! Ja sitten asiaan.

Tyylille ominaiseen tapaan Nøgne Ø Saison on erittäin näyttävä olut. Houkuttelevan samea kellanoranssi väri lupailee hedelmäistä raikkautta ja upea, pilvimäisen massiivinen vaahto saa oluen näyttämään vielä astetta paremmalta. Tuoksusta tunnistaa saisonhiivan tuoman hedelmäisyyden, jossa sekoittuu ananasta ja persikkaa. Käytetty vehnämallas erottuu yllättävän selvästi jo tuoksussa. East Kent Goldingsin kuivakan yrttinen humalantuoksu on miellyttävä, mutta enemmän sitä saisi olla. Mausteisuus ei ole voimakkaammasta päästä, mutta tuttu korianteri ja appelsiininkuori sielä löytyy kuitenkin. Pientä pippurisuutta voi ehkä aistia, mutta se voi hyvinkin olla myös hiivan tekosia. Maku on saisoniksi makeahko ja melko vehnäinen. Odottelin selvästi kuivempaa tapausta. Jotenkin tästä tulee ehkä enemmän mieleen tripel kuin saison, ehkä juuri täyteläisemmän maltaisuuden ansiosta. Kakeruutta löytyy jälkimausta, mutta makeus taitaa syödä siitä parhaan terän. Saisonhiivan mausteensekainen hedelmäpeli ei sekään tunnu pääsevän oikein kunnolla käyntiin. Alkoholikin maistuu turhan selvästi läpi. Keskitäyteläinen ja pehmeä suutuntuma on kohtalaisen miellyttävä, mutta katkeroiden ja hiivan pirstivää nipistelyä jäin kaipaamaan. Lupaavan aloituksen jälkeen selvästi lässähtävä meininki vähän harmittaa, sillä tässä olisi voinut olla yksi loppukesän suosikeistani. Tällä hetkellä vaaka kallistuu selvästi belgikalssiokoiden kannalle, eikä oma versionikaan mielestäni tälle häviä. Hyvä olut tämäkin toki on, mutta kovista odotuksista johtuen pieni pettymys hiipii silti puseroon. Taidanpa jatkossa tarttua De Ranken tuotokseen, joka oli mielstäni parempi (blogiteksti tulee jossakin vaiheessa). Ja lopuksi Nøgne Ø Saisonin PISTEET: 37/50

McAuslan Brewing Griffon Ale Rousse

Toisena McAuslanin oluena nimestä päätellen jonkinlainen red ale. Kuva katosi valitettavasti bittiavaruuteen. RB:ssä olut esiintyy nimellä Griffon Brown Ale, sekavaa.

Niukahko, pitsinen vaahto. Oluen väri on lähinnä rubiininpunainen, mutta kirkas. Melko makea tuoksu, runsaasti karamellia ja kevyemmin marjaisuutta. Ei havaittavasti humalaa. Maku ei ole onneksi aivan yltiösokerinen, vaan varsinkin oluen lämmetessä melko miellyttävän toffeinen. Lopussa aavistuksen mielenkiintoisempia maltaan sävyjä, hieman keksiä ja ehkä aivan aavistus paahteisuuttakin. Kyllä tämä enemmän brown alelta vaikuttaa. Humalointi on melko kevyt, vaikka kuivuus lopussa lisääntyykin. Keskitäyteläinen suutuntuma on aavistuksen hapokas, mutta periaatteessa ihan ok. Ei yllä äskeisen pale alen tasolle. PISTEET: 26/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

McAuslan Brewing St. Ambroise Pale Ale

Leskiseen on saapunut uusia kanukkioluita pullomuodossa. Ensimmäisenä testiin montrealilaispanimon pale ale.

Kohtalaisesti vaahtoava, meripihkanruskea olut. Tuoksu ei ole erityisen vahva, mutta perusvire on miellyttävä. Skottioluista tuttua toffeisen karamellista mallasta, hinostuneen hedelmistä/marjaista hiivaisuutta. Lisänä parfyymeihin ja yrtteihin viittaavaa humalaa. Maussa tummaa karamellia ja miellyttävää, hieman ikääntyneistä belgeistä tuttua kuivahedelmäisyyttä. Kuiva ja katkerahko loppuveto. Tuoksun tavoin maku on hillitty, mutta tyylikkään tasapainoinen. Kuohkea, pehmeä suutuntuma on keskitäyteläinen ja miellyttävästi loppua kohti kuivuva. Monet pitäisivät tätä varmasti tylsänä, mutta minä pidän oluen hillitystä luonteesta, josta kuitenkin löytyy vivahteikkuutta. Positiivinen yllätys. PISTEEET: 35/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Svaneke Session Pilsner

Pilsin ystävänä tanskalaisen Svaneken panema Session Pils oli minulle yksi odotetuimmista Alkon kesäoluista. Kepeydessään raikas, kuiva ja katkeran aromaattinen pils on parhaimmillaan ehkä virkistävintä olutta kesäjanoon. Tai mihin muuhunkin janoon. Svaneken tulkinnassa on voltteja tasan viisi, se on suodattamaton ja vaikutteita pitäisi etiketin mukaan tulla sekä jenkkilästä että tsekeistä.

Session Pilsner on väriltään vaalean kullankeltainen ja suodattamattomuudesta johtuen hieman utuinen. Vaahto on todella kookas ja kuohkea, kestäväkin vielä. Tuoksu on melkoista humaloinnin juhlaa. Siinä jenkkilajikkeiden sitruksisuus, makea siitepöly ja hento pihkaisuus kohtaa tsekkien Saaz-humalan makean mausteinen yrttisyyden. Ohraa erottuu vain kevysti, mutta eipä se haittaa. Tuoksu on todella raikas. Maku jatkaa samaa rataa. Katkeruus iskee heti kieleen ja jatkuu pitkälle pihkaisen kuivaan jälkimakuun. Mallasrunkoa on enemmän, kuin tuoksu antoi olettaa. Jyväisen kuivan pilsmaltaan lisäksi erottuu makeampaa leipäisyyttä jälkimaussa aavistus toffeeta. Selvää crossover-meininkiä tosiaan. Muuten miellytävän pehmeään ja liukkaaseen suutuntumaan ilmantuu aavistus hiivaista nihkeyttä aivan lopussa. Pieni tunkkaisuus ei riitä pilaamaan kokonaisuutta, joka on helposti juotava ja raikas. Tämän näkisi mielellään Alkon vakiovalikoimassakin. PISTEET: 36/50

Saimaan Juomatehdas Marsalkka Vaalea Täysmallasolut

Parin helteisen hikistä työpäivää Ounasjoen rannoilla pistää kummasti janottamaan. Koska vettä tuli jo tälle päivälle reilut kolme litraa lipiteltyä, nappasin vaihtelun vuoksi kaupasta Saimaan panimon vaalean Marsalkan. Pullomuodossa tämä tuli joskus juotua, mutta arviointi näkyy jäänen. Tuleepahan sekin nyt hoidettua.

Väri on tyylille lähes pakolliseen tapaan kullankeltainen, tölkistä kaadettua vaahtoa muodostuu mukavasti. Löysä koostumus saa vaahdon kuitenkin kutistumaan nopeasti. Ilahduttavan runsas aromohumalointi tässä on, yrttisen makea ja ruohoinen vaikutelma yllättää kyllä. Selvästi jyväinen pils-maaltaan tuoksukin vielä, eikä mitään tärkkelyksen pahviefektejä. Maku on puhdas, yllättävänkin leipäinen ja "rehevä" maltaisuudessaan. Saksan suunnan hellesit tässä tässä selvästi ovat esikuvina. Jälkimaussa on katkeruutta selvästi normibulkkia enemmän, mutta mistään överihumaloinnista ei toki ole kyse. Ihan tyylin sopivalla tasolla siis liikutaan. Aavistus karheutta on joistakin ilmaantunut jälkimakuun, eikä pieni lisätukevuuskaan haittaisi. Liukas ja tasapainoinen, kevyen ja keskitäyteläisen väliltä oleva suutuntuma toimii ihan hyvin kuitenkin. Kokonaisuutena selvästi suurpanimoiden kasvottomia tärkkelysräpellyksiä parempi vaihtoehto moneen käyttöön. PISTEET: 29/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Höss Doppel-Hirsch

Graalista löytyi pari Höss der Hirschbräun olutta, testiin otin 7,2 %:n doppelbockin. Vehnää olisi myös ollut tarjolla.

Kirkas mahonkinen väri, kuohkea vaahto lässähtää melko nopeasti. Maltaanmakea, leipäinen tuoksu, jossa voisi kuvitella olevan hieman ruista. Lähes karamellinen vivahde, diasetyyliäkin juuri aistittavasti. Humalaa en tuoksusta löydä. Tukeva ja makea maltaisuus, hieman katkeroa lopussa. Ei mitään ihmeitä tarjolla, ei toisaalta virheitäkään. Melko tuoreelta vaikuttaa, suutuntumakin on pehmeä ja miellyttävä. Ruokaisa olut, jota juo kyllä mielellään. Ihan tyylin parhaiden syvyyttä ei kuitenkaan saavuteta. PISTEET: 34/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

BrewDog / Three Floyds: Bitch Please

Kauppuri 5:n valikoimista löytyy myös tämä skotti- jenkki -yhteistyön hedelmä. Tynnyrikypsytetyllä barley winellä rehevät mitat: 11,5 %. Sateiseen iltaan pikkupullo on oikein sopiva kahdelle hengelle jaettavaksi.

Melko kirkkaan punaruskean oluen vaahto on hienojakeisen kermainen, mutta melko niukka. Viskitynnyrin turpeinen savuisuus iskee aluksi voimallisena, hieman pippurisena. Taustalla erottuu vahvan hedelmäinen humalointi. Ei yhtään hassumpi ensivaikutelma. Barley winelle ominainen hedelmäisyys, tässä lähinnä marjahilloinen, lisääntyy vähitellen. Makea, hieman siirappinen ja toffeinen maltaisuus saa mukavasti potkua kuivasta viskisavusta. Jälkimaku on katkera, savuinen, yllättävän kuiva ja reilusti tynnyrinen. Ei varsinaisesti huimaa monimuotoisuudellaan, mutta perusmeininki toimii. Ei täyteläisin tyylin edustaja, melko paksu silti. Matalahiilihappoinen, hieman alkoholin polttama suutuntuma. Hyvä, ei erinomainen. PISTEET: 37/50

Published with Blogger-droid v1.6.6

Beer Here Ammestout

Pitkästä aikaa sateinen ja pimeä päivä Oulussa. Kun ei uloskaan jaksanut vaivautua, kaivelin kaappini kätköistä tanskalaisen Beer Heren Ammestoutin. Olut on pantu Søgaards Bryghusilla, kuten monet Beer Heren tuotteet. Valmistajan mukaan kyseessä on milk stout, RB luokittelee tämän sweet stoutiksi. Kahviakin on mukana, vahvuutta sopivasti 6,5%.

Sysimusta stout, melko öljyiseltä näyttää. Paksun kermainen ja poikkeuksellisen kuohkea vaahto näyttää mokkaisen beigeltä. Voimakkaan paahteinen tuoksu, vaikuttaa aluksi lähes suolaisen lakritsaiselta. Enin paahteisuus katoaa hetken lasissa huljuttelun jälkeen, hieman limppuisen makeaa maltaisuutta ja maitoista sokerisuutta nousee tilalle. Ilahduttavasti erottuu myös aavistus humalantuoksua. Maku alkaa aromaattisen kahvisena ja pehmeän paahtomaltaisena, lopussa maitosuklainen "vanukasmaisuus" hallitsee. Mallasrunko on yllättävän kepeä, lievästi karamellinmakea. Hieman tuhdimpaa meininkiä kaipaisin. Jälkimaku on kevyesti maitoisen hapan, katkerot pysyvät tyylin mukaisesti taka-alalla. Ei mitenkään hillittömän voimakas, vaan suutuntumaltaan "notkea" ja pehmeän silkkinen stout. Miellyttävyydestä huolimatta tästä uupuu koukku, johon tarttua. Ei siis säväytä, mutta palaan mieluusti asiaan jos tähän vielä törmään. PISTEET: 35/50

Mikkeller Burger & Bun L.A. Lager

Tanskalaisen Mikkellerin belgialaisella De Proefilla tanskalaiselle Burger & Bun -hampurilaisbaarille panema olut. Monimutkainen kuvio kertonee aika hyvin sopimuspanimoiden/-panijoiden arjesta. Jännä juttu muuten, että tällainen yhdelle tanskalaisravintolalle räätälöity tuote päätyy Suomen alkoholimonopolin vakiovalikoiman tuotteeksi. No samapa tuo, Mikkelleriä näkee kyllä Alkon hyllyillä mielellään. Tämä jenkkityylin lagerin luulisi olevan omiaan juuri kaatosateessa heittämäni juoksulenkin jälkeen.

Utuisen oranssi olut. Pitsisen kermaista vaahtoa ei ole paksulti, mutta vähät onneksi kestävät. Kuvia napsiessa meinaa hermo pettää, sen verra houkuttelvasti humalan aromit sinkoilevat lasista. Paskat, kamera nurkkaan ja nenä lasiin. Raikkaan sitruksista ja hieman aprikoosinmakeaa ja kukkaista humalointia, pihkaisuuttakin. Mallaspuoli jää tuoksussa jalkoihin, mutta maussa leipäistä ja hieman jopa keksistä, mutta melko kuivaa viljaisuutta on kohtuu mukavasti. Katkerahko jälkimaku viipyilee suussa pitkään ja kokonaisuus on raikkaasti tasapainoinen. Juotavuus on janoiselle vähintäänkin riittävän hyvä, eipä tainnut viittä minuuttia kauempaa pikkupullo vanheta. Mitäpä tästä turhaan enempää loruilemaan: konsteilematta maukas, virkistävä ja tasapainoinen nykylager janoon tai vaikka sen burgerin kylkeen. Hyvää oli. PISTEET: 37/50

Meantime Yakima Red

Uusin hanatulokas Leskisessä on tutun brittipanimon amber ale. Vitamiineja 4%, väri utuisen meripihkanruskea. Kermainen vaahto näyttä houkuttelevalta. Tuoksu on melko kevyt, mutta raikkaan humalainen. Sitruksinen lähinnä, mutta ruohoista yrttisyyttäkin löytyy. Niin ja mansikkaisia käymisaromeja. Mallas maistuu vahvuuteen nähden kohtuullisesti: vaaleaa leipää, aavistus makeampaa keksiäkin. Lopusta löytyy ihan ryhdikäs humalointi. Kuohkean pehmeä suutumtuma on miellyttävä, jälkimaussa ehkä vähän ohut kuitenkin. Kokonaisuus on kuitenkin mukavan tasapainoinen ja virkistävä, eikä isompia moitteen sanoa tästä jaksa hakemalla hakea. Sessio-oluen elkeitä on selvästi havaittavissa. PISTEET: 32/50

Published with Blogger-droid v1.6.6