16.10.2010

Mikkeller Beer Geek Breakfast


Työviikko itäisen Lapin jokivarsissa könytessä on takana. Reilut tuhat kilometriä autossa istumista ja aikaiset herätykset jääkylmässä mökissä huonosti nukutun yön jälkeen vaativat pientä pehmittelyä kaupunkioloihin saavuttaessa. Suihku ja omassa sängyssä nukutut, pität unet normalisoivat tilannetta jo melko paljon. Lisäksi aion nyt pönkittää viikon aikana nuupahtanutta olutnörttiyttäni otsikon mukaisella kahvistoutilla - aamupalaksi tietenkin. Vai onko hauskasti nimetty tuote sopiva tekosyyn nautiskella tuopillinen maukasta olutta heti sängystä noustessa? Jokainen päättäköön itse motiivinsa, mutta konsepti on mielestäni houkutteleva ja hyvinkin kokeilemisen arvoinen.

Lasiin kaatuu liukkaan öljyisenä sysimusta olut harteillaaan beige vaahtokukka. Tuoksu on voimakkaan kahvinen, tumman suklainen, hieman suolaisen lakritsainen sekä voimakkaasti limppumaisen maltainen. Aavistus kuivattujen luumujen hedelmäisyyttä on havaittavissa. Tukevan aamupalan ainekset on katettu ja tarjotin koristeltu vielä kourallisella tuoreen yrttisiä ja kukkaisen aromaattisia humalankäpyjä.

Maku alkaa mallaslimppua muistuttavana, hieman makeana ja voimakkaana. Kevyen palaneet maltaat yhdessä tietyn suolaisuuden kanssa synnyttävät aavistuksen savuisen ja tervaisen vaikutelman. Tummapaahteinen kahvi hivelee kitalakea, vastajauhettujen papujen happamuus tasapainottaa maltaan makeutta. Kahvisuus taittuu hieman kohti tummaa suklaata jälkimaussa, varsinkin oluen lämmetessä huoneenlämpöön. Ehkä kuvittelen, mutta jälkimaussa voi aistia myös häivähdyksen vaniljasta. Liukkaan öljyinen suutuntuma on täyteläinen ja miellyttävän matalahiilihappoinen. Jälkimaun miellyttävä pehmeys kestää ja kestää. Voimakkaan kahvinen ja tukevan maltainen olut antaa hyvän startin päivälle. Pisteet: 42/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti