Heinäkuun kovat comebackit

Heinäkuun hypoteettisia helteitä helpottamaan Alkoihin tupsahtaa kaksi kovan luokan paluumuuttajaa. Laskettu aika näille on 5.7.

Schneider Weisse TAP6 Unser Aventinus (tutummin AVE) on vähintäänkin legendaarinen vehnäbock, joka maistuu vähän karummallakin kesäkelillä ja vielä talvellakin. Tämä vahva, täyteläisen vehnäinen ja monimutkaisen hiivainen/hedelmäinen herkku pistää ainakin meikäläisen kuolaamaan. AVE kestää myös kypsytystä yli parasta ennen-päiväyksen ja maun saadessa vielä entistä mielenkiintoisempia sävyjä. Loistava homma saada AVE pian takaisin.

Anchor Liberty Ale ei kalpene AVE:lle ainakaan legendaarisuudella mitattuna. Kalifornialainen Liberty on amerikkalaisen Pale Ale:n kulmakiviä, joka maistuu varmasti kaikille jenkkihumalan ystäville. Tuoreena hanasta tämä olisi varmasti parhaimmillaan, mutta kelpaa toki pullotavaranakin vaikka saunan jälkeiseen viilentelyyn tai kevyesti tulisen sapuskan kaveriksi.

Nøgne Ø Dark Horizon 2nd Edition

Norjanpoikien Imperial Stoutin ensimmäinen keitos sai osakseen melkoista suitsutusta vähän sieltä ja täältä. Valitettavasti en koskaan tuota nektaria saanut maistaa. Tieto toisen keitoksen saamisesta Alkon vakiovalikoimiin aiheutti melkoista supinaa ja kovia odotuksia oluthörhöjen keskuudessa. Pitihän sitä usempi pullo itsekin ostaaa kypsyteltäväksi. Toinen painos ei sitten saanut yhtä innostunutta vastaanottoa, salmiakkikossuksikin tätä monet haukkuivat. Itsekään en aivan täysin vakuuttunut parin maistelukerran perusteella oluen lähes polttavasta alkoholisuudesta ja suolaisesta paahteesta, vaikka hyvä olut kyseessä onkin. Nyt on taas uusintamaiston aika, kun kaveri toi pullon jaettavaksi. Etiketissä annetaan varsin erikoisesti "parasta jälkeen -suositus" syksyksi 2009. Olisiko kypsynyt?

Dark Horizon 2 on väriltään sysimusta, niukka vaahtorinkulakin on tumman suklaanruskea. Tuoksua hallitsee tukeva maltaisuus, salmiakkinen ja vähän tervainen paahde sekä vahva kahvi. Humalaa ei juuri erotu, alkoholia jossakin määrin. Maku on aluksi melko suoraviivainen, voimakkaan suolainen, ja alkoholin polttama, todellakin vähän salmarimainen vaikutelma tästä syntyy. Näin voimakas salmiakkisuus peittää varmasti paljon alleen. Jälkimaku pelastaa kuitenkin paljon, siitä löytyy reippaasti hapahkoa kahvinpapua, tummaa suklaata ja melko pehmeä katkerohumalointi. Tumma hedelmäisyys tuntuu vähän lisäänyneen ja alkoholisuus pyöristyneen aavistuksen. Humalointikin on jo selvästi vaisumpaa kuin tuoreessa, varsinkin tuoksusta tämän huomaa. Täyteläinen suutuntuma on melko tahmea ja melko alkoholinen. Makeustaso on suunnilleen entisellä tasolle, enkä oikein usko tämän juuri kypsytyksessä enää muuttuvan. En kyllä odotellutkaan mitään erikoisia tapahtuvan, makeutta kun ei tuoreenakaan ollut ylenpalttisesti. Tietyiltä osiltaan ihan mukava olut, joka sopisi varmasti parhaiten juotavaksi vaikka talvisen hiihtolenkin päälle. Klassikkoainesta tästä ei kuitenkaan löydy hakemallakaan. Pisteet: 36/50

Kotiolutta: Mennyttä ja tulevaa

Blogistin kesäkuu on lähtenyt vaisusti käyntiin. Töissä on kiirettä ja ilmenipä vähän muutakin ankeutta, mikä laimensi tilapäisesti intoa kirjoitteluun. Jospa tästä taas piristyisi. Ja onhan tässä tietysti touhuttu oluthommia kaikesta huolimatta, niinpä pieni päivitys menneistä ja vähän tulevistakin on paikallaan.

Mitään mullistavia oluita ei ole viimeaikoina suuhun sattunut. Alkon kesäuutuuksista Anchor Steam oli ihan kiva, Weihenstephaner Pils ei oikein iskenyt. Leskisellä en ole ehtinyt käydä sen paremmin kuin muihinkaan pubeihin. 15 tunnin työpäivän jälkeen Ounasjoen törmällä nautiskeltu Urquell taitaa olla parasta vähään aikaan.

Hääsahti valmistui ja onnistui alun hankaluuksista huolimatta ihan mukavasti. Menekkiä oli kohtalaisesti ja jäihän sitä vielä kotiintuomisiksikin. Tietämättömyys taisi estää monia vieraita edes maistamasta. Yllättävän huonosti tuntuu edes vanhempi väki enää sahtia tuntevan. Luulivat maistamatta kiljuksi. Positiivistakin palautetta tuli, kuulemma oli mukava saada pitkästä aikaa sahtia. Nuorisossa on tulevaisuus, sen todistivat taas biologikaverit lipittämällä juomaa kiitettävällä tahdilla. Mutta nehän jo tuntevatkin meikäläisen tuotokset. Alapuolen kuvissa poseeraavat sahdin lisäksi blogisti (se jonka tukka keskittyy yhteen suikaleeseen) ja toinenkin biologi.

Tapaus Saison oli melkoinen murheenkryyni. Uusi mäskäinlaatikko osoittautui viimeistään nyt osittain sudeksi tehokkuuden jäätyä jo kolmatta kertaa peräkkäin luvattoman alhaiseksi. Aiottu 18 l:n satsi kutistui 12 l:aan. Käymisvaiheessa syntyi lisää ongelmia. Saisonhiivat ovat tunnetusti vähän ranttuja ja saattavat lopettaa sokerien ahmimisen turhan aikaisin ilman selvää syytä. Näin kävi myös minulle. Reilun viikon hiivaamisesta OG oli vielä lähellä 1,050:ä. Päätin hiivata tekeleen uudelleen neutraalilla SafAle Us-05:lla pelastaakseni mitä enää pelastettavissa ehkä olisi. Pari viikkoa uudesta hiivasta ja lukemat olivat sitten yllättäen tippuneet 1,020:een. Tänään oltiin jo 1,012 tuntumassa, eli tavoite on saavutettu. Ja koko aikana en havainnut ainuttakaan kuplaa vesilukossa, mikä ihmetyttää eniten. Jotain todella hidasta siellä on kuitenkin tapahtunut. Tuoksu on nyt erittäin hedelmäinen ja mausteinen ja jälkimaku kuivan saisonmainen. Pullotus on edessä viikonloppuna. Taisi siitä valmista tulla kuitenkin!

Lauantaina tai sunnuntaina on edessä jo pitkään suunnittelemani "huoneenlämpölagerin" pano. Juuri sain reseptin valmiiksi. Väänsin alkuperäisen idean reippaasti pilsnerin suuntaan, joten lopputuloksesta pitäisi tulla aika pervo hybridi. Nimesin reseptin alkuperäisestä vähän poiketen Uncommonly Pissed-Off Pils:ksi kuvaamaan viimeaikojen tunnelmia :D Saisonin käymisongelmista viisastuneena pistin tänään startterin aluille. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Kotiolutta lasissa: Blitzkrieg Tripel

Omia tuotoksia tällä kertaa, tämä viritelmä on jo reippaan vuoden takaa. Mallaspohja on aika normaalia tripeliä, vaikka sahtimallas olikin pääraaka-aineena. Itse tehtyä kandisokeria taisi olla käymisaineista noin 10%. Korianteria oli tarkoitus lisätä, mutta lopulta unohdin sen. Maustamatonta siis. Katkerohumalana Challenger ja aromina Styrian goldings. Jälkimmäinen humala kuuluu muuten ehdottomasti suosikkeihini. Käyminen tapahtui Wyeast:n Chimay-kannalla. Melko onnistuneena ensiyritelmänä tyylistä olen tätä pientä ~ 12 l:n erää pitänyt, kaveritkin ovat tykänneet. Nyt viedään kolmanneksi viimeistä pulloa, edellisestä maistosta on varmasti kuukausia.

Väri on samean oranssi, aavistuksen rusehtava. Kermaista vaahtoa riittää hyvin lasin loppuun asti. Tuoksussa hedelmäinen belgihiivaa hallitsee. Mansikkaa, hunajamelonia ja kuivattua persikkaa ehkä lähinnä, myös jotain hennon parfyymistä. Ruusuvettä? Jotain rusinaistakin häilyy taustalla. Makeutta on hieman liikaa, eikä jälkimaku yllä siihen kuivaan mausteisuuteen mitä odottaa sopisi. Jännä juttu, sillä muistiinpanoni sanovat ominaispainon olleen 1,008 pullotusvaiheessa, eli melko kuivaa. Ehkä kandin sijasta olisi kannattanut sitten käyttä dekstroosia tai vaikka normaalia kidesokeria. Itse tekemällä saa muuten kummasti karamellin makua kandisokeriin ja näköjään se voi siirtää myös olueen. Humalointi vaikuttaa vähän kevyeltä, ehkä juuri makeuden ja toisaalta pitkähkön huoneenlämmössä säilönnän takia. 10 %:n kieppeillä pyörivät prosentit pysyvät kohtuudella piilossa, mutta ehkä vähän keveämmäksi tämän virittelisin uusintakierrokselle. Suutuntuma on kermainen, jopa samettinen ja siinä tuntuu kevyesti alkoholin lämmitystä ja hiivaista nahkeutta. Se puoli siis on kunnossa, ainakin jos belgihiivasta tykkää. Ihan mukava tuotos, vaikka ei tripelinä ehkä tyylipuhtain liiallisesta makeudesta johtuen. Ilahduttavaa on kuitenkin huomata, että kotioluillakin on potetiaalia kypsyä ja kestää - uskoakseni jopa vuosia/vuosikymmeniä kuten kaupallisillakin tyylistä riippuen.

Kai tätäkin reseptiä pitäisi viedä eteenpäin jossakin välissä, kunhan saisi jostakin aikaa revittyä. Uusia, vielä kokeilemattomia tyylejäkin kun olisi pantavana. Välivuosi opiskeluista (ellei sitten panimoalan), tietyt välinehankinnat ja paljon kirjoja/foorumien selailua niin johan alkaisi tapahtua... (Ehkä) vielä joskus. Sam Adamsin Utopias sopisi tähän paikkaan :D

Dupont Saison Dupont Biologique

Saison lukeutuu ehdottomasti suosikkioluttyyleihini. Saisonien hedelmäinen raikkaus, mausteinen hiivaisuus ja kuiva mallaspohja yhdistettynä kohtuullisen napakkaan humalointiin tekevät niistä hyvin virkistäviä, siis juuri sopivia kesään. Saisonit eivät myöskään ole yleensä sieltä belgioluiden vahvimmasta päästä, mutta silti monimuotoisuutta on yleensä riittämiin. Alkosta tyyli on puuttunut kokonaan aina viimeaikoihin saakka, mutta nyt puute on korjattu otsikon mukaisella oluella. Kyseessä on saisonien arkkityypin, Saison Dupont Vieille Provision:n hieman kevyempi (5,5 %) versio. Perinteisesti saisonit myydään 0,75 l samppanjapulloissa, mutta tämä luomuolut tulee harmittavan pienessä 0,25 l yksikössä. Hintaa 3,23 €.

Tämä saison on väriltään vaalean keltainen ja hiivan samentama. Kuohkea vaahtopilvi täyttää tulppaanilasin helposti, vaikka pullon onkin pieni. Tuoksussa on parfyymisen makeaa appelsiinia, ananasta ja sitruksenkuorta, inkivääristä ja hieman pippuristakin mausteisuutta. Kuiva pilsnermallas vastaa rungosta, joka on melko kevyt. Humala nipistää mukavasti suuta kuivan jälkimaun aikana. Nautittavan kevyt maltaisuus ja hiivan ominaispiirteet kestävät kestävät pitkään. Suutuntuma on melko kevyt, mutta ei mitenkään ohut. Hiilihapokkuus korostaa keveyttä ja virkistävyyttä. Tässä light-versiossa jos missä iso pullo olisi ollut oikea ratkaisu, juotavuus sen verran hyvää luokkaa. Käyttökohteet vaikka piknikillä olisivat silloin monipuolisemmat. Ei yllä isoveljensä tasolle, mutta mukava kesäolut tämä on silti. Ja on hienoa, että saisonia saa nyt Alkosta! Pisteet: 36/50

Goose Island Bourbon County Stout 2009

Ankean sateisessa kelissä värjötellyn maastotyöpäivän jälkeen tekee kummasti mieli vähän vahvempaa olutta. Kaapista löytyi sopivasti otsikon Chicagolaispanimon Imperial Stout. Vuoden 2009 pullo (355ml) maksoi Arkadian Alkossa 9,92 €. Kuten jo nimestä voi päätellä, olutta on muodikkaasti kypsytetty bourbonviskitynnyrissä. Jykevä makupommi on mitä ilmeisimmin muutenkin luvassa, ainakin jos nettihehkutusta ja alkoholipitoisuutta (13%) on uskominen.

Hyvin tumma, mahonginruskea olut kaatuu lasiin lääkemäisen paksuna kielien korkeasta jäämäominaispainosta. Tumman beigeä vaahtoa ei ole kuin nimeksi, mikä on tyylille ominaista. Tuoksu on massiivisuudessaan jotain melko poikkeuksellista. Makean siirappinen maltaisuus, suolainen salmiakki ja voimakas mutta käsittämättömän pehmeä suklaakahvi yhdistyvät saumattomasti makeahkon vaniljaiseen viskitynnyrin aromiin ja tujaukseen alkoholia. Jo maistamatta tietää, että kaikkiea on - ja paljon! Silti maku pääsee vähän yllättämään: näin massiivista olutta on harvoin tullut vastaan. Paksun siirappinen, suklaisen ja kahvisen paahtunut maltaisuus on järkyttävän jykevää ja samalla jotain todella pehmeää. Aavistus maitosokerista happamuttakin tuntuu. Viskitynnyrin vaikutukset ovat selkeitä, jälkimaku saa melkein vaniljajäätelöisiä piirteitä. Ruokalusikallinen vaniljajäätelöä, tummaa kaakaojauhetta ja bourbonia kahvimukillisessa voisi ehkä kuvata makujen suhdetta edes jotenkin? Puista tanniinisuutta tynnyri ei juuri ole tuonut, vaan pehmeän voimakkailla linjoilla jatketaan. Suklaa tummuu ja muuttuu samalla kevyen tervaiseksi oluen juuri livahtaessa kurkusta. Alkoholi tuntuu näin lopun voimakkuutena ja hienoisena tervaisuutena yhdessä muiden pelin palasten kanssa, mutta ei maistu yhtään "sille itelleen". Tämä imperial stout ei myöskään herätä mielleyhtymiä soijakastikkeeseen saatika salmiakkikossuun, kuten joskus tahtoo käydä. Todella makeana se onnistuu jollakin kummalla tavalla olemaan tasapainossa kaiken paahteisuuden, salmiakin ja tynnyrivaikutuksen kanssa. Ei siis mitään äklömakeaa vaniljahuttua, kuten esim. BrewDog:n Tokyo*:n kannsa. 60 IBU:a antanee juuri sen tasapainottavan humalan katkeruuden, minkä jälkimaussa voi aistia. Erittäin täyteläinen suutuntuma olisi silkkisen pehmeässä siirappisuudessaan huulet ehkä pysyvästi yhteen liimaava, ellei uusi tilkka tätä herkkua jo odottaisi lasissa. Silti pienen pullon naukkailu kestää näköjään reippaan tunnin. Huikea suoritus panimolta! En ole koskaan arvostanut Imperial Stouteja aivan parhaiden belgioluiden tasolle, mutta tämä maistiainen tyylin kärkijoukosta kumosi kyllä harhakuvitelmat. Menee varmasti maistamieni oluiden top 5:een, ellei jopa top 3:een. Pisteet: 45/50

Kotiolutta: Käymiskaappiin termostaatti

Tilasin Saksasta kapillaaritermostaatin käymiskaappini lämmönsäätöön. Tänään sain kapistuksen hyppysiini. Homma oli mennä vaihteeksi perseelleen heti alusta alkaen, kun kissa ehti pikaisen keittiövisiittini aikana pureskelemaan lämpöanturin piuhaa. Muutama sekunti myöhemmin laite olisi ollut entinen, kuten niin monet laitteet kissan vuoden kestäneen elon aikana... Lisäksi laitteen ohjeet ja valikot olivatkin saksaa, jota en ymmärrä ollenkaan. Säätöä ja hermoilua syntyi, kun laite ei näyttänyt reagoivan mitenkään jääkaapin virtapiuhaan. Löysin netistä kuitenkin englanninkieliset ohjeet, joilla sain homman toimimaan.

Nyt kaapin lämpötilaa voi sitten säätää asteen kymmenyksen tarkkuudella. Anturin laitoin vesiastiaan, joten sen pitäisi reagoida lämpötilamuutoksiin kutakuinkin vastaavasti kuin pöntössä käyvän oluen. Vierteen käymislämmöstäkin sen pitäisi kertoa riittävän tarkasti, vaikka käymisreaktio tuottaakin jonkin verran lämpöä. Anturin voisi periaatteessä kyllä laittaa myös suoraa vierteeseen, mutta olkoon toistaiseksi näin. Eipähän ainakaan tarvitse kontaminaatioita pelätä.